torstai, 26. tammikuuta 2012

Talven ekat hiihdot

Hiihto 1 h 45 min

Käytiinpä hiihtelemässä. Ihan ei mennyt oppikirjojen mukaan kun meidän talon läheltä ei menekään enää latua kumpaankaan suuntaan kuten viime vuonna. Hiihdeltiin siis viitisenkymmentä minuuttia tuolla pelloilla ja poluilla. Ei siinä oikein hyvää hiihtotekniikka pystynyt pitää yllä vaikka joku yksinäinen hiihtelijä olikin siitä mennyt ennen meitä. Olis vaan vissiin netistä pitänyt tarkistaa, että minne niitä latuja on tänä vuonna vedelty niin oltais heti osattu suunnata oikeeseen paikkaan.

Aikamoiset tekstit.

No lopulta päästiin kuitenkin tehdylle ladulle ja hiihtoa kertyi yhteensä semmonen vajaa kaks tuntia. Kevyttä hiihtelyä se kyllä oli sillä välillä tuntui, että en osaa enää ollenkaan tätä lajia. Mutta kai se tekniikka sieltä tulee vielä tänä talvena esiin. Pakkohan sen on.

Viikonloppuna sitten uudestaan.


Uudet hiihtelyvaatteet oli päällä ja hyvät olivat. Oikein joustavat ja piti mut riittävän lämpimänä. Pakkasta tais olla jotain 9 astetta.

3 Kommenttia:

  1. Kyllä se tekniikka sieltä löytyy, ei muuta kun hyviä hiihtoja. Mulla on toi sama hiihtopuku, mutta ei-Häijään-väreissä ja tykkään siitä isosti.

    VastaaPoista
  2. Hyvänväkönen hiihtopuku on kyllä ja kyllä se siitä lähtee tosiaan, kun vaan malttaa olla kärsivällinen :)

    Mites sukset, oliko hyvät ja toimivat? Onko nanot vai itse voideltavaiset mallit?

    VastaaPoista
  3. Henna, joo niin varmaan löytyy kun muutaman kerran pääsee ladulle. Nyt oon vaan kipeenä eikä hiihdot onnistu, pahus. Puku oli kyllä hyvä ostos.

    Laura, oli tosi töks töks hiihtoo, nyt tuntuu, että se saatto johtua siitäkin kun olin jo varmaan ihan tuloillaan kipeeksi tuolloin. No ens viikolla uudestaan ladulle.

    Sukset tuntui ihan tosihyviltä edellisten vanhojen rimojen jälkeen. =) Voideltavat, oon lukenut ja kuullut huonoa pitopohjista ja siks hylkäsin ne. Pitoteipillä ja pikaluistolla mentiin. Mulla piti hyvin Juhalla huonommin.

    VastaaPoista

Kaikki mahdolliset kommentit ovat tervetulleita!