Kuntosali
Selonteko päivästä on tämmönen:
Aamulla kun oli herätyksen aika läppäsin vaan puhelimen kiinni ja ajattelin, että vedän pylly homeessa sikeetä siihen asti kunnes härrekin herää ja pidän liikuntalepopäiväni tänään. Onneks kuitenkin taas tuli järki puhumaan enkä jäänyt köllimään sänkyyn vielä yli tunniksi vaan nousin, keitin kahveet ja valmistin aamupalan ja käytin koirat lenkillä. Ruokin kissoista sen joka ruokaa oli vaatimassa.
On se Tampere.
Ja härre töihin ja minä itte Tesoman uimahalliin. Heti ekaks niin loistavaan aamusaunaan ja sitten uimaan. Aamusauna uimahallissa on kyllä arkiviikkoni ehdottomasti parhaimpia asioita. Kaiken lisäksi saunominen ennen uintia auttaa mua kestämään paremmin sitä uimahallin kylymää vettä. Kun oon tarpeeks lämmin sisäisesti niin ei kylmät vedet niin haittaa.
Saunassa oli yksi melko puhelias mummeli, jota jouduin kuuntelemaan aika lailla. Hänellä riitti juttua tatuoinneista ja yritin siinä sitten parhaani mukaan osallistua keskusteluun, huoh. No, hyvin se meni. =)
Uin tekniikkaa, uin nopeita altaanmitallisia ja kivaa oli kuten aina. Vielä kaiken lisäksi melko väljää.
Kaupunki ruskean sävyissä.
Oikeastaan varmaan joka aamu kun menen halliin ennen ysiä niin siellä on yksi sokea henkilö uimassa. Altaan päähän on tuotu kyltti, että sokea uimari radalla niin porukka tietää. Itse uimari ui siten, että toinen käsi koskettaa usein siihen ratojen välissä olevaan naruun. Siten hän varmaan tietää, että ui suoraan eikä tule olleeksi toisten uimareiden tiellä.
Uimahallista työpaikalle ja vielä piti yllättäen käydä jostain toisesta vastaavasta työpaikasta hakemassa jotain mikä oli omasta paikastani loppu ja siksi sitten tuli kiire puputtaa välipala ja juoda pari kuppia kahvia ennen työpäivän alkua.
Vielä kerran.
Työt tuli tehtyä ja hain härren myös töistänsä ja kotiin syömään. Koirat lenkille ja itte kuntosalille kera härren. Ja vielä muutamaan kauppaan etsimään 13" läppärille sopivaa olkahihnallista laukkua. Eipä löytynyt, pitäisi kyllä löytyä, että saadaan läppäri turvallisesti Meksikoon ja voin postailla siellä rentoilupäivieni ajankuluksi. Jos joku tietää mistä löytyy niin vink vink vaan.
Loppuilta lepäilyä.



Heippa! Olen tässä säännöllisen epäsäännöllisesti seuraillut blogiasi. Liikun myös melko reippaasti ja ois kiva jos kirjoittaisit joku päivä hieman siitä, mitä suuhusi laitat :) Tämä puoli on itsellä vähän hakusessa (ei niinkään liikakilojen takia vaan paremminkin kukkakeppiä muistuttavan olomuodon perusteella). Nautin treenaamisesta, mutta tällä hetkellä joudun iskemään itselleni jarrua, ettei paino pääse tippumaan. Liikut suunnilleen yhtä aktiivisesti tai itseasiassa aktiivisemmin kuin minä, niin antaisitko hieman vinkkiä?? On ilo lukea hyvällä vauhdilla etenevää kuntokouluasi, ja toivotan onnea sekä liikunnaniloa treenaamiseen!!
VastaaPoistaPylly homeessa... :-) Pelastit mun aamuni.
VastaaPoistaReipasta, reipasta! :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLiikkeessä, kiva että oot löytänyt tänne sekavien juttujeni sekaan. =) Tykkään ruuasta ja tykkään syödä ja kyllä varmaan voisinkin tammi-helmikuun vaihteessa tehdä tommosta postausta. Syön suht terveellisesti, mutta ongelmani voi olla se että miten paljon mun pitäis syödä, että se olisi sopivasti. Tuppaan varmaan aina syömään vähän liikaa. =/
VastaaPoistaKiitos. =)
Johanna hahhhahhhah.
Norppa, kiitosta kiitosta. =)